perjantai 20. joulukuuta 2013

Heissuliheippa!

Maanataina oli pajapäivä. Yksi pajalainen kävi kehittämässä valokuvia voimavara-albumeita varten. Muut miehittivät puupajaa sekä leirivälinepajaa. Alumiiniteippi oli hyvin hankala paikkauselementti, mutta vimein pitkällisten yrittelyiden jälkeen sillä suojaaminen kuitenkin onnistui oikeastaan aika hyvin. Loppupäivästä löysimme keittiöön ilmestyneestä mustasta jätesäkistä pullapitkon ja tämän (sekä kahvin) avulla päätimmekin pajapäivän makeissa merkeissä.

Tiistaina tyhjyys alkoi hiipiä pajalaisten tajuntaan, sillä totta tosiaan, tämä on viimeinen viikko tätä pajaa. Tunteista keskuteltuamme jatkoimme valokuvien kokoamista ja niiden liimaamista albumeihimme. Loppupäivästä lähdimme Lielahteen tutustumaan SPR:n Konttikirppariin. Sieltä löytyi mm. oranssin aurinkoiset tumput, jotka tekivät parhaansa piristääkseen ainakin omistajansa tunnelmia.

Keskiviikkona keskustelimme ja kirjoitimme ajatuksia koskien koko pajajaksoa ja mitä olemme oppineet itsestämme ja ryhmästämme. Lisäksi viimeistelimme valokuva-albumeita.


Torstaina askartelimme tuohesta sormuksia ja rannekoruja ja se oli kaikkien mielestä mukavaa ja tuntihan siinä vierähti vartissa. Loppupäivästä kävimme naapurissa keilaamassa. Kaatoja tuli monia ja tunnelma oli kuin hilpeässä saunassa. Ennen kotiin lähtöä ehdimme vielä loihtia uskomattoman ihanan prinsessaröyhelökakun perjantaita varten. Etukäteisnam!


Perjantai alkoi tunnelmallisesti kynttiläaamiaisella. Haikeus hiipii helposti pajalaisen mieleen näin viimeisenä päivänä. Varsinkin kun on vuoden pimein aamu. Onneksi pian jo laitoimme keinovalot päälle ja rupesimme iloisin mielin kirjoittamaan viimeistä blogipäivitystä (tätä) sekä koristelemaan hieman lässähtänyttä kakkua. Tämä kuvastaa täydellisesti keskivertopajalaisen sielunmaisemaa. Onneksi voimme lohduttautua sillä, että kakun ulkonäkö ei vaikuta sen makuun. Tähän onkin hyvä lopettaa sillä meidän täytyy nyt mennä syömään juhlamakeita. Kiitos kaikille! Tämä on ollut tärkeä hetki elämässä ainakin allekirjoittaneelle ja uskon, että myös kaikille muillekin pajalaisille sekä ohjaajille.


perjantai 13. joulukuuta 2013

10. viikko

Toiseksi viimeinen viikko käynnistyi Ylellä vierailun merkeissä. Ensiksi katsoimme pienen tietopaketin Ylestä diaesityksen muodossa. Seuraavaksi kiersimme Mediapoliksen ja ihmettelimme mitä sieltä löytyi. Pääsimme kurkistamaan mm. Galaksin kuvauksia ja näkemään virtuaalisen-lattian jossa lavasteet oli tehty tietokoneella. Oli hauskaa nähdä myös mitä erilaisia asioita kuvauksissa käytetään, kuten pienet rekvisiitta tavarat, näyttelijöiden asusteet ja lavasteet. Vierailu oli äärimmäisen mielenkiintoinen kokemus. Loppupäivä meni pajalla keräten valokuvia voimavarakansioita varten.

 
Tiistaina kävimme aikuiskoulutuskeskus Takk:issa tutustumassa. Kouluttaja Heikki Mäkinen esitteli paikkoja ja tarjosi meille anteliaasti pullakahvit. Tutustuimme mm. kone- ja metallipuolen koulutusympäristöihin. Kaikille opiskelijoille oli nykyaikaiset erinomaiset työtilat.
 
 
 
 
Keskiviikkona tapasimme siistin porukan Virroilta, nuorisokeskus Marttisten starttipajan. Lähdimme heidän kanssaan Kirskaanniemen laavulle valmistamaan sekä kasvis että lihatäytteisiä tortilloja ja herkullisia suklaabanaaneja. Syömisen jälkeen harjoittelimme miten köyttä voi käyttää kiipeilyn apuna. Päivä kului nopsasti ja kaikista oli mukavaa tutustua uusiin ihmisiin.
 
 
Torstaina pääsimme jälleen tutustumaan Etapin eri pajoihin. Leirivälineillä hommaa riitti telttojen uudelleen viikkauksessa sekä kattiloiden pesussa. Työ tuntui välillä aika uuvuttavaltakin. Puupajalla pojat rehkivät kenkätelineen ja vieraskirjan parissa. Kenkäteline tuli vihdoin valmiiksi ja pääsi omalle paikalleen eteiseen. Siivouspajalla oppi kaikkea hyödyllistä ja saimme herkutella uunipannareilla Etapin ruokalassa siivouksen lomassa!
 
Perjantai oli varattu voimavarakansioiden kuvien keräämiseen sekä tämän blogin päivittämiseen :)
 
 

maanantai 9. joulukuuta 2013

9. viikko

Maanantai 2.12.2013

Maanantai sujui leppoisissa merkeissä. Purettiin leirivälineet omille paikoilleen, muisteltiin viime viikon reissua ja katseltiin kuvia. Huomasimme myös pakanneemme mukaan epähuomiossa rajalan leirikeskuksen kattilan, tästä olemme syvästi pahoillamme. Onneksi kattila on nyt palautettu ja rauha maassa.

seitsemisissä patikoimassa

Tiistai 3.12.2013
Lähdimme heti aamusta kaupungille hakemaan valokuva-albumit voimavarakansioita varten. Pähkäiltyämme tovin kirjakaupassa minkä kansion valkkaisimme, tuli päätösten aika ja kaikki löysivät mieluisensa. Saavuttuamme Etapille ja ruokailtuamme, lähdimme kohti  Herwoodia. Siellä odotti iso paha (hyvä) Tredu, pääsimme kierrätysmatkalle tutustumaan eri aloihin. Tilat olivat suuret ja opiskelijoita riitti. Päivä varmasti antoi yhtä sun toista mietiskeltävää tulevaisuuden suhteen. :)



Keskiviikko 4.12.2013
Susanna ja Katja terveyspisteeltä tulivat aamulla järjestämään meille tietokilpailun, jonka aiheena oli luonto ja erityisesti lajintunnistus. Marin, Juhanan ja Henkan ryhmä voitti kilpailun, ja he saivat palkinnoksi puiset älypelit.
Kymmeneltä meille saapui vieras ympäristökeskus Moreeniasta ja saimme kuulla mielenkiintoista asiaa energiansäästöstä ja kierrätyksestä. Saimme myös kodin energiaoppaat kotiin vietäviksi.
Iltapäivä hyödynnettiin voimavarakansioiden kuvien valinnassa.


maanantai 2. joulukuuta 2013

Leiriviikko












Alkuviikosta suuntasimme kaikkien odottamalle reissulle kohti rajalan leirikeskusta. Tiedossa olisi patikointia, metsässä nukkumista ja mukavaa yhdessä tekemistä, tunnelma oli hyvä ja odottava. 

alkuun tietenkin täytimme mahamme
Ruoan jälkeen jokainen suuntasi metsään tekemään omat majoitteet materiaaleista mitä löysimme metsästä, kiitos Eino-myskyn puutavaraa riitti hyvin kaikille.

superlaavu kompleksin rakenteet
yksinäinen sissi yössä

Keskiviikkona lähdimme aamusta Seitsemisten luontokeskukseen katsomaan paikan esittelyvideota, joka koostui kauniista kuvista. Sen jälkeen suuntasimme nopeasti Koverolle, ja heitimme rinkat selkään ja talsimme aluksi puolitoista kilometriä Haukilammille nuotiopaikalle. Lämmitimme siellä trangioilla tiistaina tekemämme lounaan ja nautimme sen nuotion lämmössä.


Haukilammen rannalla


Jälkkäriä pitää saada korvessakin

Lounaan jälkeen jatkoimme patikointiaSeitsemisjoen viertä ja päätimme valita hieman pidemmän reitin nähdäksemme Karhukiven, jonka ohi lopulta meinasimme kävellä koska se ei ollutkaan kovin erikoinen.


Seitsemisjoen viertä mennään

Legendaarinen Karhukivi

Luonnon ihmeiden äärellä

Sen sijaan näimme Aarnimetsässä upeita kelottuneita puita. Se oli hieno ja uusi kokemus meille kaikille. Kolmen aikaan aurinkokin alkoi pilkistelemään puiden seasta, joka antoi meille hieman lisäenergiaa jaksaa matka loppuun.


Ilta-aurinko







Kulkemamme matka oli noin 7,5 kilometriä, sen verran kuitenkin ettei meistä ollut enään yöpatikalle lähtemään. Saunan jälkeen kaikki taisivat olla niin väsyneitä, että päädyimme lämpöiseen torppaan nukkumaan toiseksi yöksi.

Huomaa valosaasteen puuttuminen :)

Lähtöaamun pohdintoja

Torstain aamuna purettiin yömajoitteet, syötiin hyvin ja pohdittiin mitä leirillä tuli opittua. Loppusiivouksen jälkeen lähdimme kohti Etappia ja huolsimme varusteet vielä ennen kotiinlähtöä. Kaikki olivat onnellisia mutta väsyneitä..

Lisäksi muutama pajalaisista jäi leirin ajaksi Ruokalaan sekä puupajalle. Molemmilla pajoilla riitti tekemistä, joka oli myös mieluisaa. Puupajalla aika lähinnä kului kenkätelinettä tehdessä. Teline ei aivan vielä valmistunut, on tehtävä vielä muutamia olennaisia operaatioita. Ruokalalla meininki oli rentoa ja pääsi näkemään läheltä millaista työskentely suurkeittiöllä oikeastaan on.

maanantai 25. marraskuuta 2013

8. viikko, 18.11. - 22.11.2013

...alkoi siis näissä merkeissä, jess! ja jos joskus lopetan leikkimisen, nii mua voi vetää sit pataan
 
Maanantaina kävimme vierailulla Ahlmannin koululla. Tutustuimme erilaisiin koulutusmahdollisuuksiin sekä morjestimme muutamaa karvakaveria. Tallissa oli kaunis valo, joka loi tunnelmaa vuohien mutustaessa heinää. Kanat (yllätys yllätys) kotkottivat... F-mollissa. Tämä luultavasti kertoo kukkojen ja kanojen välisestä patriarkkaisesta kanakuntamallista. Ahlmannilla voi myös opiskella eräoppaaksi ja tämä herätti kiinnostusta pajan keskuudessa.

Vuohen profiili (ois muuten tosi hyvä leffan nimi)
Kohtalaisen söpöjä otuksia
Vuoden lehmä-äänestyksen voittaja 2013
Pakollinen taidekuva
Tiistaina kävimme mainostamassa Etapin luontopolkupajaa. Kohteena oli Polun starttipaja. Sillä välin muut pajalaiset suunnittelivat loppuleiriä. Ruokalistaa ja reittisuunnitelmaa hiottiin kohti täydellisyyttä.

Keskarina kävimme hypermarketissa hankkimassa kaikki kuivamuonatarvikkeet loppuleiriä varten. Loppupäivästä jatkoimme leirin suunnittelun parissa. Koottiin listaa henkilökohtaisesta varustuksesta ja pohdittiin reittivalintoja Seitsemisiin. Tiistaista ja keskiviikosta ei valitettavasti ole kuvia. No mut ne olikin tommosii perusgettotoimistotyöpäivii.

Torstaipäivä alkoi lumisateisena. Kunnostautunut kotimeteorologi jo tiesikin, että se tulisi muuttumaan rännäksi päivän mittaan. Ah, Suomen kesä! Räntäsateesta huolimatta päivän ohjelmassa oli tutustuminen legendaariseen Legioonateatteriin. Teatterilla seurasimme pajaryhmän näytelmäharjoituksia ja jaoimme tietoa molempiin suuntiin pajoja koskien. Itsensä ilmaiseminen kaikissa muodoissa on todella puhdistavaa puuhaa ja muutama ryhmäläinen kiinnostuikin Legioonateatterin pajatoiminnasta.

Näytelmäharjoitukset Leksulla, mukana yksijalkainen heilurimies
Perjantaina lähdimme pienellä ryhmällä kohti Hervannan metsiä. Edellispäiväinen räntäsade oli kostuttanut sammalpeitteet ja tämä auttoi varusteiden vedenpitävyyden todentamisessa. Muutenkin pieni taival oli omiaan tutustuttamaan omiin varusteisiin. Laitoimme taukopaikalla pienen notskin pystyyn ja nautimme kupposet kuumaa sekä siivut eväsleipäskää. Tällä välin osa porukasta oli Etapilla keräämässä varusteita kokoon loppuleiriä varten. Pian jouduimme kohtaamaan sen tosiasian, että täältähän pitää lähteä kohta viikonlopun viettoon. Näin siis lähdimmekin, mutta kovin jo maanantai mielissämme. Kiitos tästä viikosta!

Tää on tätä oikeeta meininkiä, kiitti tästä viikosta!


maanantai 18. marraskuuta 2013

7. viikko

Alkuviikosta olimme Kurun metsäoppilaitoksella tulevien eräoppaiden ohjattavana. Oppaiden avulla harjoittelimme muunmuassa suunnistusta, puukon käyttöä ja nuotion sytyttämistä. Kaikki sujui jälleen kerran kuin rasvattu eikä kellään ollut suurempia ongelmia. Mielenkiintoista oli koulun kansainvälisyys, oppainamme toimi niin japanilainen, amerikkalainen kuin skottikin. Hauskaa, mukavaa ja ennen kaikkea asiantuntevaa porukkaa.  

nuotiohetki


Nuotion sytytysharjoitus



Veistelyä

Keskiviikkona oli välipäivä joka vietettiin Etapilla tehden loppuleirin suunnittelua! Kaikki saivat vastuulleen jonkun osa-alueen, kuten turvallisuus-suunnitelman tai varustesuunnitelman tekemisen. Ruokasuunnitelma hyväksytettiin kaikilla ryhmäläisillä, ja sitten osa lähti Etapin ruokalaan kysymään apua ruokamäärien kanssa. Päivä oli leppoisa ja kaikki olivat hyvällä tuulella.


Torstai 14.11.2013
Aamupalan jälkeen lähdimme kohti Virtoja n.100km päähän. Tässä vaiheessa emme tarkkaan tienneet mitä  olimme menossa tekemään.
Kun saavuimme perille Marttisen nuorisokeskukseen, kyltti kiipeilytorni paljasti tekemisen, eli kiipeilyä oli luvassa.


Ennen kiipeily touhuja teimme nuotiolla kasvistortilloja,nams että oli hyvä..



Mut joo ennen varsinaista yläköysiradan suorittamista pidettiin turvallisuuskoulutus kiipeilystä ja kiipeilyvarusteista.


 Ei muutaku kiipeilemään useiden metrien korkeuteen jossa varsinaisia esteitä oli 8; Silta, hämähäkinverkko, rengasliuku, rikkinäinen silta, narutikapuut, räjähtäneet tynnyrit, trapetsi ja vaijeriliuku.
Selviydyimme kaikki aivan loistavasti ja ehjinä maankamaralle.
Sitten automatka vielä takaisin tampereelle, kivaa oli =)


Perjantaina kävimme porukalla tutustumassa verkostointityöpajaan. Ja sitten viikonlopun viettoon. :)

maanantai 11. marraskuuta 2013

Viikko kuusi

Maanantai on perinteinen pajapäivä, jolloin aamupalan jälkeen kukin hajaantui pitkin taloa seka tietty ruokapankille ja Etapin ruokalalle. Itse olin tutustumassa puupajan toimintaan, mutta varsinaisiin puutöihin en tälläkertaa päässyt. Sen sijaan pääsin porailemaan seinään reikiä.


asennushommia 

Myöskin autonkorjaamisen saloihin päästiin tutustumaan autopajalla. Ensimmäisenä pääsin auttelemaan tukkeutuneen pissapojan avaamisessa, homma kävi aika vikkelästi, sitten sain luennon auton moottorihuollon kustannuksista. Yhdet öljynvaihdotkin tuli tehtyä, homma vaikutti ihan mielenkiintoiselta miksei tuota enemmänkin voisi tehdä.

Tukkeutuneen pissapojan mysteeriä selvittämässä

Tiistaina suuntasimme kohti Torpan leirikeskusta jatkamaan jo viime viikolla aloittamaamme talkoilua. Haravointia oli tiedossa, homma sujui vauhdilla "kuten aina" ja piha saatiin edustuskelpoiseksi ennätysajassa. Ruoasta on jälleen kiitettävä Torpan leirikeskuksen osaavaa keittiötä, allekirjoittanutkin nautti kolme lautasellista mantelikalaa lisukkeineen.


haravointia

Ruoan jälkeen kessuttelemassa

Valmis!

Torstaina saimme vieraaksi vapaalaskukonkari "Masan" joka tuli pitämään luentoa talviretkeilystä ja esittelemään meille välineistöään, luento oli mielenkiintoinen ja kaikkia homma tuntui kiinnostavan. Masa piti meille myös harjoitustehtävän jossa piti suunnittella talviretki Lappiin kartan avulla reitti, matkan pituus ja kesto jne. Oli hienoa kuulla neuvoja oikealta asiantuntijalta ja tehtävä sujuikin kaikilta ilman sen suurempia pulmia.

Talviretken suunnittelua

Ja perjantaina leirivälinepajan jäpikkä kertoi meille vapaaehtoistyöstä ja sen mahdollisuuksiasta ja omista kokemuksistaan Nepalissa.

Viikko oli ja meni mainiosti kuten aina :)

maanantai 4. marraskuuta 2013

5. viikko

Maanantai aloitettiin perinteisesti pajapäivällä. Ruokapankilla autettiin Nyssebussista tarjottavien tavaroiden haussa heti aamutuimaan. Oli mukavaa olla aidosti ja oikeasti kilttien ihmisten apuna. Leirivälinepajalla oli hiljainen päivä, mutta siitä huolimatta tekemistä keksittiin sopivassa määrin. Liimapaikat, karhunkieli sekä ylenpalttinen huolellisuus tulevat näissä hommissa tutuiksi.

Puolijoukkueteltan tarkistus nro 2
Puupajan koneet tulivat tutuiksi
Tiistaina aamupalan sekä pakollisten lätinöiden jälkeen lähdimme kohti Torpan leirikeskusta. Tarkoituksena oli pihatalkoot ja tutustuminen leirikeskusvastaavan työhön. Näin myös tapahtui. Iloinen ilme sävytti haravointia ja puskien "trimmausta". Eräs pajasankari tasapainoili parin tonnin painoisten kivenmurikoiden kanssa. Tälläisen urakoinnin jälkeen maistui lounas, joka oli varta vasten meitä varta vasten tehty meitä varten. Emännälle kiitos! Keli oli hyvä syksyistä puuhastelua varten. Hyväähän toi tommonen ulkona oleminen tekee.

...sekä työnjohtajamme
Henkinen johtajamme ja kivenpyörittäjämme
Kohta lähtee meinaan puskat matalaks
Harava ja ihminen
kertaa kaks
Tasapainotteluharjoitus
Pajalaiset Nässyn päällä
Kliseinen syksykuva (silti ihana)
kertaa kaks
Hymykota
Keskiviikkona suuntasimme kohti Kurua maailman parhaan jurtantekijän luokse keskelle metsää. No oikeastaan siinä oli autotie ihan vieressä, mut kuitenki hei Kuru c'mon! Yllätys yllätys, keli oli hyvä. Suorastaan kaunis. Aurinko näyttäytyi keskipäivän jälkeen kuusien ja mäntyjen yltä antaen viimeiset valonrippeensä ennen talven kolean karua kosketusta. Aloitimme Kurun vierailun pakuriteen merkeissä. Kaksi karvaista koiraystävää tulivat myös heti tutuiksi. Autoimme jurttajäbää halonhakkuussa sun muissa puihin tai oksiin liittyvissä jutuissa. Kyllähän siinä hiki tuli. Pääsimme myös jälleen valmiiseen pöytään kun nautimme lounaaksi kasvissosekeittoa sekä hurjan maukkaita rieskoja. Tästä erityiskiitos jurttajäbän vaimolle. Päivä jatkui lounaan jälkeen vielä parin tunnin verran samoissa merkeissä, mutta pian oli jätettävä Kuru ja ihanat huskyt taakse ja suunnattava kohti Tampesteria.

Pakuriteetä ja jurttakirjallisuutta
Toby!
Pakuria
Klapeja klapeja
Jurttatehdas
Torstai alkoi hieman erillaisissa merkeissä kun aloitimme päivän arjenhallintatunneilla joita veti lähäriopiskelijamme Jyri ja yksilöohjaaja Taru. Sinänsä tunneilla ei ollut mitään uutta, mutta muistinvirkistykseksi oli hauska käydä läpi näitä asioita, kuten terveyden ylläpito ja raha. Lounastunnin jälkeen lähdimme porukalla työkkärin rekrytointitapahtumaan. Rekrytoijat olivat lähinnä telemyyntifirmoja ja vuokratyöpalvelun tarjoajia. Sinänsä aika tylsää kun ei ollut "kojuja" jotka  olisivat koskettaaneet omia mielenkiinnonkohteita. Työkkärikierroksen jälkeen pääsimmekin suoraan kotiin.

Metsän halki kohti työllistymismahdollisuuksia
Mehuhetki Etepin ruokalassa
Työkkärin edessä, kohta rekryilemässä

Perjantai piti olla kokonaisuudessaan salipäivä, mutta osa jäi pajalle terveystarkastukseen sekä hoitamaan joitain pieniä askareita. Tästä päivästä ei sen enempää.

Kettu kuittaa ja orava ottaa henk. kohtasesti.